Laura Leipakka: Minäkin olen osa viinipuuta

Leipakka
Olin äskettäin Helsingin tuomiokirkossa laulamassa Kauneimpia joululauluja. Oli arki-ilta ja kirkko oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Kylmät väreet kulkivat selkäpiissäni useaan otteeseen ja kyyneliäkin tuli vuodatettua. Tunnelma oli harras ja juhlallinen, mutta kuitenkin lämmin ja toverillinen. Tässä me kaikki olemme, yhdessä ja erikseen kuuntelemassa ja elämässä joulun sanomaa todeksi. Maa on niin kaunis -virren viimeisessä säkeistössä kirkollinen ihmisiä nousi seisomaan ja laulu kaikui korkeuksiin saakka.

Yhteisöllisyyden ja läheisyyden tuntu oli tuossa hetkessä käsinkosketeltava. Samanlainen tunne minulla on usein, kun pappi lausuu alttarilla ehtoollisen asetussanat tai jumalanpalveluksen lopuksi antaa seurakunnalle Herran siunauksen. Yhteisöllisyys, yhteenkuluuvuus ja rakkaus, ne ovat minun syitäni kuulua kirkkoon. Viinipuusta löydän ne kaikki.

Kirkon jäsenenä olen osa vuosituhantista perinnettä. Osa kristittyjä ennen minua ja osa niitä, jotka tulevat minun jälkeeni. Saan olla palanen Kristuksen ruumista ja elää todeksi maailman hienointa sanomaa rakkaudesta ja armosta. Kirkko on yhteisö, joka elää tässä ajassa ja paikassa. Siksi sen tulee muuttua ja olla muutettavissa sitä mukaa, kun ajat ja ihmiset  muuttuvat. Kirkon ydinsanoma rauhasta, rakkaudesta ja armosta kuitenkin on ja pysyy. Oli sen muoto millainen tahansa. Maallinen muuttuu, pyhä jää.
Olen jo pitkään pohtinut kirkon roolia ja olemusta tässä ajassa. Olen miettinyt,  millainen on ihanteellinen kirkko ja miksi nykyinen kirkkomme ei ole ollut minulle sitä, vaikka kirkossa toki on paljon hyviä ja minulle tärkeitä asioita. Kirkossa on kuitenkin myös paljon kehitettävää. Puolensa ja puolensa niin kuin aina.
Moneen vuoteen en ollut kovin aktiivinen seurakuntalainen, koska ajattelin, että kirkolla ei ole minulle mitään annettavaa. Sen muoto ja kieli eivät puhutellut minua ja aloin vaivihkaa vilkuilla myös muihin kirkkoihin päin. Etsikkovuosien jälkeen havahduin ja tajusin, että  asiat eivät välttämättä ole sen paremmin muualla.
Löysin yhtäkkiä ja yllättäen evankelisluterilaisen kirkkomme uudestaan, koska ymmärsin olevani itsekin osa sitä ja voisin vaikuttaa siihen konkreettisesti. Voisin olla mukana muuttamassa kirkkoa sellaiseksi kuin toivoisin sen olevan; voisin olla rakentamassa kirkosta todellista kristittyjen yhteisöä, johon jokainen on tervetullut ja jossa jokainen voi olla mukana ja toimia kykyjensä mukaan yhteisön parhaaksi.
Viisas mies Gandhi sanoi, että kaikki muutos lähtee meistä itsestämme (”Be the change you want to see in the world.”) Tämä periaate pätee myös kirkkoon, onhan se osa tätä maailmaa ja meitä hengellisen olemuksensa lisäksi. Minä kirkon jäsenenä olen osa viinipuuta ja tahdon olla mukana, kun se versoo ja kantaa hedelmää.
Laura Leipakka
TM
Mainokset