Minäkin olin viimeistä mallia, kertoi auton takaikkunan liimatarra, oliskohan ollut jossakin lattarimaassa vuosia sitten. Näinhän se on myös elävässä elämässä, kehdosta lähdetään ja kotia kohti kuljetaan. Kun itse synnyin elokuussa 1947, matka oli päättyä saman tien. Papin vierailu, hätäkaste, nuorten vanhempien rauhoittuminen ja kekseliäisyys, pikajunan pysäyttäminen poikkeusasemalla Toijalassa ja siirto Hatanpään sairaalaan ja uuden ihmelääkkeen kokeileminen pelastivat tilanteen. Kokeilulääke oli penisilliini, ensimmäisiä antibioottejamme.

Vappu ja Ilkka Taipaleen haastattelussa taannoin televisiossa puhuttiin, että elämässä pitää olla paljon projekteja, on oltava merkitystä, ja toisaalta pitää oppia myös luopumaan. Toinen upea pari Kaija Pispa ja Jaakko Löytty pohtivat samoin televisiossa kuudenkympin iässään, että paljon on koettu, on ollut nousua ja laskua, mutta linja pitää, kotiin ollaan menossa.

Meitä 65 vuotta täyttäneitä on Suomessa yli miljoona. Monenlaista kokemusta ja näkemystä on, rohkenisinko sanoa: vaikka muille jakaa. Entistä selvemmäksi käy, ettei puhe siitä, että pitäisi osata auttaa vaan myös ottaa apua vastaan, ole turhaa. Hetkeä tai päivää emme tiedä mutta yhä suuremmalla varmuudella tulemme kohtaamaan yhdessä olemisen perusasian: yksin ei pärjää kukaan, mutta joukossa on voimaa.

Lähdin mukaan Viinipuun listoille kirkolliskokousvaaleihin siksi, että me ikäihmiset voimme ja haluamme olla mukana monessa, parhaimmillaan tuomassa hiljaista ja ehkä vähän meluisampaakin tietoa moniin kirkon ja yhteiskunnan tilanteisiin. Kokemuksesta voi olla hyötyä: entisiä virheitä ei tarvitse toistaa tai sitten voi, sillä vain virheistä oppii.

Lähdin mukaan, kun syntyi hieno, kutakuinkin viimeistä mallia oleva vastuullinen ja sitoutunut porukka, ja sille napakat teesit ja ohjelma. Tämä joukko haluaa vaikuttaa. Minulle seurakunnan luottamushenkilönä ja kirkon pitkän linjan työntekijänä ja nyt eläkeläisenä osallistuminen ja osallisuus luovassa ryhmässä on iso etuoikeus.

– Kirkko elää parhaiten pysymällä uskollisena Jeesuksen radikaalille opetukselle ja toiminnalle! Tässä on yksi Viinipuun teesi, josta ei kannata helposti luopua.

Tasavallan presidentti taisi juuri täyttää monia vuosia, mutta se ei rivakkaa tahtia haittaa. Se näkyy siinä, että hän taannoin kävi joutessaan pelaamassa jääkiekkoa nuorten kavereiden kanssa Käpylän tekojäällä. Tuttu paikka, kiva laji. Kävin siellä meidän pikkumiesten kanssa, suunnilleen samoihin aikoihin kuin presidentti Niinistö.

Tuttu paikka, kiva laji. Niinhän sen tulisi olla myös kirkossa, ihmisyyttä enemmän kuin asiakkuuksia, kumppanuutta enemmän kuin virkamiesmäisyyttä, avaraa teologiaa, ihmisistä nousevaa toimintaa, liikettä ja liikuntaa.

Viimeisin malli on aina vähän parempi kuin edelliset, kehdosta noustaan ja kotia kohti mennään.