Olen järjestöjohtaja, pappi, kristillisessä kansalaisjärjestössä. Viime syksynä joukko järjestömme aktiiveja kävi tapaamassa Suomen ympäristöministeriä Kimmo Tiilikaista ilmastolobbaamisen merkeissä. Minun ja toisen toiminnan taustavoimana olleen papin (myöskin Viinipuu-ehdokas Henri Järvisen), roolina projektissa oli keittää kahvia, varata kokoontumistilat ja tiedottaa kampanjasta jälkikäteen. Yhteinen ymmärrys ja innostus tavoitteesta toki oli väljästi muodostettu etukäteen: ryhmän pyrkimyksenä oli pohtia ja edistää ympäristöarvoja uskonnollisesta näkökulmasta. Askelmerkkejä tai repliikkejä eivät kuitenkaan kirjoittaneet työntekijät.

On hieman jännittävää – ja jossain määrin epämukavaa – sopeutua ajatukseen, että joku vapaaehtoinen käyttää julkisuudessa tai tärkeissä neuvotteluissa sen tahon ääntä, jonka päätoimiseksi pääjehuksi minut on palkattu. Nuorisojärjestössä tämän tunteen kanssa eläminen on kuitenkin arkipäivää ja sitä kutsutaan osallistavaksi työotteeksi. Epämukavuuden sietämisen lopputuloksena on – toivottavasti – asiaansa sitoutuneita ja paljon uutta oppineita nuoria. Voitko kuvitella kuvailemani kaltaista tilannetta seurakuntaan? Vapaaehtoisista koostuva piiri edustamassa koko seurakuntaa ja lobbaamassa valtiontason päättäjää keskenänsä, ilman että kirkkoherra tai vähintään aluekappalainen änkeää naamansa mukaan viimeistään kampanjan loppuhuipennukseen? Jos voit, hienoa! Silloin valtaan ja vastuuseen on seurakunnassasi löydetty joustavia näkökulmia.

Organisaationa kirkon olisi hyvä ottaa oppia kansalaisliikkeistä ja järjestöistä, joissa vastuuta ja valtaa ei määritellä pelkästään muodollisen aseman kautta, vaan auktoriteettia voi saavuttaa myös tekemällä ja asioihin sekä ihmisiin tutustumalla. Aina ei ole tärkeintä saada aikaan täydellisintä suoritusta ja siloitelluinta lopputulosta, vaan myös tekeminen itsessään opettaa.

Viinipuun ohjelmassa sanotaan:

• Seurakunnan työntekijöiden tärkein tehtävä on mahdollistaa se, että seurakuntalaiset löytävät oman kutsumuksensa kristittyinä ja saavat toteuttaa sitä seurakunnassa.
• Kirkon avaimia ja tiloja annetaan seurakuntalaisten käyttöön nykyistä enemmän luottamuksen hengessä.

Mitä tämä todella vakavasti otettuna tarkoittaa? Jos seurakunnan jäsen otetaan todella vastaan täysivaltaisena, aikuisena ja moneen kykenevänä seurakunnan jäsenenä, seurakunnan työntekijä joutuu hyväksymään omaan työhönsä seuraavia asioita: toistuvat näkemyserot, ristiriidat, mutkittelevat tiet yhteiseen päämäärään ja sen, että hyviä asioita tapahtuu välillä työntekijästä huolimatta.

Pop-up-maailmassa elävän kirkon kirkolliskokous tarvitsee aikuisia, joilla on takanaan työuraa muuallakin kuin kirkon piirissä. Tarvitsemme näkemystä erilaisista organisaatioista ja kansalaisliikkeistä. Mielestäni Viinipuun listalla on hyviä ehdokkaita, joilla on nykyaikaisia yhteisön rakentamisen taitoja ja pappeja, jotka yrittävät olla astumatta liikaa asiastaan innostuneiden seurakuntalaisten tielle. Meillä ei ole varaa menettää jäsentemme osaamista ja näkemyksiä.

Valitettavan moni kirkossa työtä tekevä on kuitenkin jäänyt vangiksi (tai vangittu) vallan, valtuuksien, jatkuvan riskianalyysin, vanhojen toimintamallien ja toimimattomien sääntöjen pauloihin. Olemme rakentaneet systeemin, jossa emme aina tarvitse jäseniämme. On kuin emme eläisi ollenkaan samassa tahdissa ympäröivän maailman kanssa, jossa kansalaisten omatoimisuus, itseohjautuvuus ja lyhyessä ajassa syntyvät ja päättyvät ryhmät ovat arkipäivää.

Yksi konkreettinen epäkohta, johon Viinipuun kautta haluan vaikuttaa, on nykyinen joustamaton systeemi seurakunnan vaihtumisessa muuton yhteydessä. Olen omalla kohdallani saanut kokea, kuinka hankalaa oman panoksen antaminen seurakunnan rakentamiseen voi olla: olen joutunut yhteensä kolmeen kertaan keskeyttämään kirkon luottamustehtävässä siksi, että olen muuttanut kaupungin sisällä muutaman kilometrin matkan. Tähän täytyy löytyä joustavampi tapa toimia. Seurakuntayhtymän alueella jäsenen tulisi saada valita mihin seurakuntaan kuuluu tai muulla tavalla varmistaa, että jäsenyys luottamustehtävässä ei katkea muuton takia.

Minna Mannert
TM, pääsihteeri