Jussi Junni: Viikatteelle on töitä

Junni-finalKirkon hallinto ja sen rakenne milloin turhauttaa, milloin kiehuttaa. Hiippakunnat ja seurakunnat rakenteina periytyvät lähes kahden tuhannen vuoden takaa, rovastikunnatkin vähintään keskiajalta. Uudemmalla ajalla on saatu omiksi organisaatiotasoikseen seurakuntapiirit, kappeliseurakunnat, seurakuntayhtymät sekä koko kirkon keskushallinto. Julkisen vallankäytön läpinäkyvyyden takeena on monia enemmän tai vähemmän demokraattisesti valittuja hallintoelimiä – kirkkovaltuustot, kirkkoneuvostot ja seurakuntaneuvostot seurakunnissa, yhteiset kirkkovaltuustot ja yhteiset kirkkoneuvostot hiippakuntavaltuustot ja tuomiokapitulit hiippakunnissa, kirkolliskokous ja kirkkohallitus keskushallinnossa. Eikä sovi unohtaa tietenkään näiden alaisia johtokuntia, toimikuntia, piirineuvostoja, kappelineuvostoja, työryhmiä ja komiteoita.

Ai niin, muistinko mainita että kirkossa järjestetään neljät vaalit – seurakuntaneuvostojen ja kirkkovaltuustojen vaalit, yhtymien yhteisten kirkkovaltuustojen vaalit, hiippakuntavaltuustojen vaalit sekä kirkolliskokouksen vaali. Organisaatio on lähestulkoon yhtä raskas kuin kunnallishallinnossa, olkoonkin että toimintaa, henkilöstöä ja rahaa on kirkossa huomattavasti vähemmän kuin kunnissa.

***

Viikatteelle on töitä. Raskas, kankea hallinto tuhlaa energiaa vääriin kohteisiin. Moninkertainen päätöksenteko hallinnon eri portailla vähintäänkin tulisi lopettaa ja päätösvaltaa valuttaa mahdollisimman lähelle ruohonjuuritasoa. Ei ole mitään järkeä, että erikseen on olemassa hiippakunta–rovastikunta–seurakunta-linja sekä hiippakunta–yhtymä–seurakunta-linja, joista varsinkin jälkimäisessä johtosuhteet ovat sekavat. Mallia johtamiseen voisi hakea esimerkiksi sellaisista suurseurakunnista kuin Jyväskylä ja Salo, joissa rakenne on huomattavasti yhtymähallintoa virtaviivaisempi.

Kirkon paikallistason rakenteita koskevan uudistuksen kaatuminen kirkolliskokouksessa viime keväänä palautti seurakuntien rakenneuudistuksen lähtöpisteeseen. Hallintorakenteen tulevaisuutta selvittää kirkolliskokouksen asettama komitea, jolle on annettu aikaa tämän vuoden loppuun asti. Tässä suhteessa kaikki ratkaisut ovat vielä avoimia ja niistä keskustellaan tulevalla kirkolliskokouskaudella.

Viinipuu osallistuu keskusteluun hiippakuntamallilla, joka keventäisi nykyhallintoa jättämällä seurakuntayhtymät kokonaan pois. Hiippakunta olisi hallinnollinen perusyksikkö, joka päättäisi alueensa kirkollisverosta. Yhteisesti järjestettävät toiminnot – talous, kiinteistöt, rekisteriasiat sekä yhteiset työmuodot – järjestettäisiin hiippakuntatasolla. Toiminnallinen perusyksikkö olisi taas seurakunta, jossa toiminta voitaisiin suunnitella nykyistä kevyemmällä organisaatiolla.

Hiippakuntamallissa nykyiset hiippakuntavaltuustot saavat lisää painoarvoa ja merkitystä toiminnan suunnittelussa. Samalla tulisi mahdolliseksi se, että seurakuntalainen voi valita oman seurakuntansa hiippakunnan sisällä. Hiippakuntia olisi hyvä olla jonkin verran nykyistä enemmän ja harkitsemisen arvoista voisi olla katsoa olisiko hyvä seurata uutta maakuntamallia hiippakuntarakenteesta.

***

imageViime viikolla Vantaalla järjestettiin kirkollisen johtamisen forum, jossa visioitiin kirkon tulevaisuutta toiminnan, johtamisen ja organisaation näkökulmasta. Perjantain keskustelutorin yhdessä keskusteluryhmässä visioitiin yhdistysmuotoista kirkkoa. Fläpille laaditussa visiopaperissa (kuvassa) on vedetty ruksit sanojen ”kirkolliskokous”, ”virkamieskirkko” ja ”julkisoikeudellinen asema” päälle. Tulevaisuuden pohdintaa käytiin tulevaisuuden päätöksentekoelimen, ”liittokokouksen”, ja kirkollisveron korvaavan jäsenmaksun mahdollisuudesta. Radikaalisuudessaan fläppipaperi on tervetullut keskusteluavaus kirkon tulevaisuuden organisaatiolle.

Helsingin hiippakuntadekaani Reijo Liimatainen julkaisi vetämänsä ryhmän tuotoksen Facebookissa. Tätä seuranneessa keskustelussa HelsinkiMission toiminnanjohtaja Olli Valtonen totesi että ”osa ajattelee kirkon voivan valita asemansa tulevaisuudessa ja että kirkon kannattaa valita verovaroin ylläpidetty nykysysteemi – – Haloo! Ei kirkko voi sitä valita.” Näin todellakin on: kun kirkon jäsenmäärä laskee riittävästi, julkisoikeudellinen asema tulee kyseenalaiseksi itsestään. Sitä ennen kirkon kannattaa suunnitella, miten se toteuttaa tulevaisuutensa itse, suunnitellusti ja viisaasti.

Mainokset