Kirkolliset vaalit on käyty ja maa on saanut uudet hiippakuntavaltuustot ja uuden kirkolliskokouksen. Ja ensivaikutelmaltaan hyvät sellaiset, jos asiaa tarkastelee täältä Reuna-Suomesta, pääkaupunkiseudulta.

Viinipuun osalta vaalit menivät ja eivät menneet hyvin. Helsingin hiippakuntavaltuustoon tulivat papeista valituiksi Marjaana Toiviainen ja Tapio Leskinen, joista Marjaana myös kirkolliskokoukseen. Se on paljon porukalta, joka alkoi keittyä kokoon vasta viime kesänä.

Viinipuun maallikkoehdokkaista ei näissä kinkereissä valittu ketään. Ja se on paitsi sääli, myös suuri harmi. (…sanoinko jo, että en pidä tuosta sanasta maallikko, poistaa pitäisi kielestä se…)

Kirkolliskokousvaalin tulosta on analysoitu ja kommentoitu. On pohdiskeltu muun muassa sitä, miten tulevissa isoissa äänestyksissä tulee käymään. Seurakuntarakenneuudistus meni viime kaudella nurin, ja siihen varmaan palataan. Tänään (17.2.2016) eduskunta hyväksyi uudistetun avioliittolain edellyttämät muutokset, ja tämäkin tullee uudessa kirkolliskokouksessa esille.

Jos katselee uutta kirkolliskokousta kokoonaisuudessaan, niin se lienee hyvinkin onnistunut ja edustava mikstuura koko maan kirkollisesta ilmanalasta – niin monipuolisesti eri tavalla ajattelevia viisaita ihmisiä sinne on valikoitunut.

Uskon ja ajattelen, että jokaiselle sinne valitulle luterilainen kirkko Suomessa on tärkeä ja rakas. Jokainen heistä haluaa sille parasta mahdollista tulevaisuutta ja toimii sen hyväksi, parhaan ymmärryksensä mukaan.

Keskenään eriäviä käsityksiä luterilaisen kirkon hyvästä on paljon. Marjaana ja Tapio ehkä haluavat ehdottaa jotakin muutosta, johon esimerkiksi Pitäjänmäen Arto Antturi tai Kemppaisen Jari Pälkäneen pappilasta, tuo veli ja entinen asuinkumppani, eivät voi suostua. Joissakin toisissa asioissa puolestaan olemme tismalleen samaa mieltä ja korostamme samoja näkökulmia.

Eriäviä käsityksiä on paljon. Munkki Serafimia soveltaen, kaikki ovat omalla tavallaan väärässä.

Mieleen on jäänyt ennen viime joulua yksi Olli Valtosen ajatus. Hänen mukaansa monet ovat nykyään huolissaan tulevaisuudesta ja kyselevät ahdistuneina: ”Miten meidän käy?”
Ollin mukaan meidän käy hyvin.

Meidän käy hyvin, jos pysymme yhdessä.

Siksi tarvitsemme yhteentulemista ja yhdessäpuhumista. Tarvitsemme näkökulmia ja loputtomasti perusteluja sille, mitä voi muuttaa, ja millä tavalla, sekä sille, minkä haluamme kirkossamme pysyvän ennallaan.
Sillä kirkolliskokouksessa olevilla ihmisillä on nyt tuo valta – valta säilyttää ja valta viskata menemään, valta repäistä rikki ja valta ommella yhteen.

Siksi, jos saisin jotakin uusilta kirkolliskokousedustajilta pyytää, niin sitä, että he uskoisivat myös eri tavalla ajattelevan ja uskovan myös ajattelevan luterilaisen kirkon parasta ja etua.

Sillä meillä on paljon taitavia ja luovia ihmisiä – työntekijöissä ja etenkin seurakunnan jäsenissä – ja kaikkien kaikkia taitoja ja kykyjä tämä kirkko tarvitsee. Jos jonkun osaamiselle ei ole tällä hetkellä paikkaa, se ei johdu siitä, etteikö sitä olisi.
Sitä ei vain vielä ole keksitty.
Koska sitä ei ehkä kukaan vielä ole keksinyt kysyä.

Meidän käy hyvin, jos pysymme yhdessä.

Tapio Koivu
pappi