Kirkossamme on paljon puhetta toivottomuudesta: pienenevistä jäsenmääristä, valta-aseman menettämisestä, vastakkainasettelusta. Viinipuu haluaa olla sen sijaan toivon ääni. Vahvan näyn tulevaisuudesta, jossa niin Jumala kuin ihmiset pitävät maailmasta ja elämästä huolta. Jossa Juliana Norwichlaisen tavoin uskotaan, että kaikki ja kaikenlaiset asiat kääntyvät hyväksi. Maallikkoehdokas Kirsikka Moring kuvaa tuota toivoa Viinipuun blogissa.

Kaunein ja myyttisin tietämäni kehtolaulu rikkoo valvetilan ja unen rajat. Laulu on ikivanha Byssan lull, jonka tunnetuin tulkki oli aikoinaan Evert Taube.

Pienessä laulussa soi elämän koko kiertokulku eri hahmoihin ja olomuotoihin asettuneena.

Tiellä lähestyy kolme vaeltajaa, jotka keinuvin askelin kantavat mukanaan merimieskirstua. Yksi kulkijoista ontuu, toinen on sokea, kolmas on resupekka. 

Kolme purtta purjehtii kolmella merellä, purjeet repeytyneinäkin ne jatkavat matkaansa. Ne taistelevat myrskyjä vastaan suurilla ja pienillä merillä. Jokaisella merellä puhaltaa oma suolainen tuulensa.

Taivaalla vaeltaa merimerkkeinä kolme tähteä, jotka valaisevat kulkijoita kuin aikoinaan Itämaan tietäjiä.

Laulu avaa merimieskirstun kannen. Sisällä on kolme esinettä. Ensimmäiseen on kuvattu uskomme, toinen on toivomme ja kolmas on rakkaus – niin punainen.

Olemme tottuneet arvottamaan elämän symbolit. Suurin on rakkaus. Kun tänään hyräilen laulua mielessäni (lapsi on jo maailmalla), ymmärrän aivan selkeästi, että polullamme nyt kannettavasta kirstusta kirkkain valo heijastuu toivosta.

Ihmiskunta tarvitsee toivoa enemmän kuin koskaan. Toivo syntyy rakkauden teoista, ihmisen oikeuksien – myös sen resuisen – puolustamisesta kaikilla merillä. Pulaa on vedestä, ravinnosta, lääkkeistä, mutta ennen muuta rauhasta. Luomakunta huutaa liekkien varjoissa.

Jostain syystä laulusta poistetaan useimmissa tulkinnoissa viimeinen säkeistö, jossa kerrotaan, miten meille on annettu kolme Hyvää: Isä Jumala, hänen Poikansa ja lempeä Neitsyt Maria. Ehkä juuri Maria ensimmäisenä lauloi tämänkaltaisen matkakertomuksen pojalleen.

Tarinan kaari sulkeutuu. Toivoa on, jos uskoo ja rakastaa.

Kirsikka Moring

Lisää Viinipuun ajatuksista ja toiveista kirkomme suhteen voit lukea teeseistämme.

Kirsikan ajatuksiin voit tutustua tarkemmin ehdokasgalleriassa.

Yksi kommentti artikkeliin ”Suurin kaikista on toivo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s