Nuori aikuinen kirkossa kysyy: olisiko minulle mitään? Miten kirkko vastaa?

Täytän tänä keväänä 27 vuotta. Olen siis iältäni juuri passelisti se, mitä kirkossa kutsutaan nuoreksi aikuiseksi. Muutin omilleni 19-vuotiaana ja olen siitä lähtien asunut pääkaupunkiseudulla viiden eri seurakunnan alueella.

Näinä kahdeksana vuonna en ole muutamaa hienoa poikkeusta lukuun ottamatta (hyvä Herttoniemen seurakunta!) kokenut, että seurakunnilla olisi tarjota minulle paljoakaan. Enkä ole myöskään kokenut, että minusta olisi ollut kiinnostuttu. Pikakysely samassa taloudessa asuvalta 30-vuotiaalta kirkkoon kuuluvalta paljastaa saman asian; seurakunnat eivät ole tarjonneet mitään itselle sopivaa sen jälkeen, kun on tullut täysi-ikäiseksi.

Tämä ei ole ikävä kyllä vain meidän taloutemme tunne seurakuntien toiminnasta. Syksyllä julkaistun Jouko Porkan väitöstutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa isostoiminnassa mukana olevista nuorista haluaisi jatkaa seurakunnan toiminnassa isosajan jälkeen. Kuitenkin kirkon jäsentilastot näyttävät kylmääviltä: 20 ikävuoden jälkeen erityisesti miehet eroavat kirkosta.

Kysymys kuuluu: onko seurakunnilla tarjota mitään isosajan ylittäneille nuorille ja nuorille aikuisille? Aika moni seurakunta tarjoaa ei-oota. 

Seurakuntien on otettava nuoret aikuiset tosissaan ja pohdittava, millaista toimintaa he voisivat tälle ikäryhmälle järjestää. Nyt joku miettii, että kyllähän kaikki seurakunnan toiminta on avointa, että mukaan vaan. Mutta enhän minä voi mennä perhekahvilaan kun ei ole lasta, nuorten iltaan olen yli-ikäinen ja epäilen, etten löydä vertaisiani esimerkiksi pienpiireistä.

Vertaisuus onkin se tärkeä avain tähän kaikkeen. Haluan seurakunnan toimintaan, jossa voin vuorovaikuttaa vertaisteni kanssa, tehdä yhdessä asioita ja jakaa hengellisyyttä sekä elämäämme kuuluvia asioita. Haluan seurakunnan toimintaan, josta voin löytää uusia ystäviä vertaisistani. 

Työntekijät, mahdollistakaa nuorten aikuisten toiminta seurakunnissa! Ohjatkaa nuorten toiminnasta “ulos kasvavat” tähän toiseen, seuraavaan, tapaan olla yhdessä seurakunnassa. Kutsukaa, jalkautukaa, antakaa tilaa nuorten aikuisten olemiselle kirkossa!

Se ei ole helppoa, eikä se tapahdu sormia napsauttamalla. Ideaalimaailmassa jokaisessa seurakunnassa olisikin nuorten aikuisten työntekijä, joka olisi moottorina nuorten aikuisten toiminnalle, olisi se sitten omaehtoista tai enemmän seurakuntavetoista. 

Kuinka moni nuori aikuinen eroaa siis kirkosta siksi, että kokee kirkkoon kuulumisen olevan turhaa? Eroaa siis siksi, ettei saa kirkosta mitään.

Hengellisyys ei ole katoamassa, mutta moni kokee kirkon jäsenenä maksavansa turhasta. Onko meillä kirkkona varaa tähän?

Sari Rajala, pappi ja nuori aikuinen

Sari on Viinipuun ehdokkaana kirkolliskokoukseen ja hiippakuntavaltuustoon. Lisää Sarin ajatuksia kirkosta voit lukea ehdokasgalleriasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s