Heikki Leskinen

LeskinenH

Heikki Leskinen

TM
Hiippakuntavaltuusto: 5
Kirkolliskokous: 90

Suhtaudun kirkkoon samalla tavalla, miten teini-ikäinen suhtautuu vanhempiinsa: toisinaan sitä suunnattomasti häveten, mutta huomattavasti useammin sitä kunnioittavasti ylöspäin katsoen ja kääntyen sen puoleen tietäen, että oma puutteellinen ja vajavainen minä on sille täydellisesti kelpaava. Olen saanut kirkolta elämäni aikana paljon, ja siitä kiitollisena pyrin palvelemaan kirkkoani parhaalla tavallani niissä tehtävissä, joita minulle siunaantuu. Koulutukseltani olen teologian maisteri ja tällä hetkellä vaikutan kotikirkossani seurakuntaneuvoston kautta.

Seurakuntaneuvostossa olen ruohonjuuritasolla päässyt näkemään, mitkä asiat ovat kirkkomme lähitulevaisuuden suurimpia haasteita. Jumala on ajaton ja muuttumaton, mutta on aivan kestämätön ajatus, että kuvittelemme kirkkomme olevan samoin. Jos kirkko haluaa olla tuleville sukupolville merkittävä muutenkin kuin vain kulttuurihistoriallisesti, sen tulee elää ja reagoida yhdessä sitä ympäröivän maailman mukana. Tämä tarkoittaa ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta tehdä uutta hylkäämättä kuitenkin Kristusta keskiöstä ja unohtamatta traditioita.

Haaveilen, että kirkko olisi tulevaisuudessa avarakatseisempi, sen toiminta ja päätöksenteko läpinäkyvämpää ja sen talous kestävämmällä pohjalla. Tämänlaista kirkkoa olen mielelläni mukana rakentamassa.

Kerro yhdellä sanalla, mitä seuraavat sanat tuovat mieleesi:

Jumala – kaikkeus
armo – epäoikeutettua
rakkaus – parhautta
Jeesus – lunastus
kirkko – perinteikäs
synti – perkele
usko – toivo

Lapsiesittely: “Heikki on ihan kiva, mutta sillä on karvainen naama.”

Selaa muita maallikkoehdokkaita

Mainokset