Anita Ahtiainen

Ahtiainen

Anita Ahtiainen

päätoimittaja, kouluttaja
Hiippakuntavaltuusto: 2
Kirkolliskokous: 37

Olen harjoittanut heikomman puolella olemista lapsena saamani kutsumuksen mukaisesti pappina ensin pari vuotta Vantaankoskella ja kymmenisen vuotta Pakilassa. Viimeiset kahdeksan vuotta tehtävä on jatkunut Seurakuntien Lapsityön Keskuksessa kouluttajana ja Pyhäkoulu-lehden sekä Lastenkirkko-median päätoimittajana. Teen työtä koko Suomessa ja pidän yhteyttä muiden maiden kirkkoihin. Tiedän erilaisten toimintaympäristöjen ja seurakuntien haasteet ja olen hyvä etsimään niihin ratkaisuja. En ole kovin liberaali enkä konservatiivi. Leimat tuntuvat haittaavan aitoa dialogia.

Olen kirkko yhdessä miljoonien muiden ihmisten kanssa. Haluan kehittää Suomen ev. lut. kirkon rakenteita tulevaisuudessa toimiviksi. Arvostan kirkkoa, jonka kasvot ovat enemmän seurakuntalaisen kuin työntekijän; jonka olemuksessa on enemmän lapsen aitoutta kuin vallanpitäjän auktoriteettia; joka pitää kiinni evankeliumista, sitoutuu rakastamaan maailmaa ja iloitsee jäsentensä erilaisuudesta. Haluan pitää erityisesti äänioikeudettomien seurakuntalaisten puolta.

Hiippakunta saisi mielestäni olla vahvempi toimija seurakuntien välisessä yhteistyössä ja kehittämisessä. Piispalla on johtajana selkeän hengellinen rooli, mikä tukee seurakuntien identiteettiä aitoina hengellisinä yhteisöinä. Hiippakuntavaltuustossa haluan vaikuttaa niin, että hiippakunta käyttää resurssejaan viisaasti tulevaisuuden kannalta. Huolena tulee olla työmuotorajojen rikkominen ja yhteisöllisyyden tukeminen, sekä raikkaan teologisen keskustelun ylläpitäminen.

Kerro yhdellä sanalla, mitä seuraavat sanat tuovat mieleesi:

Jumala – metsä
armo – hunaja
rakkaus – kaipaus
Jeesus – reiluus
kirkko – koti
synti – ero
usko – kulkeminen

Ahtiainen2Anita on kiva ja hyvä ihminen. Anitalla on talutushihna. Anitalla on Alpi, joka on mäyräkoira. Anita huolehtii Alpista. Anita on kiltti ja auttavainen. Anita on kirkossa.
– Kaisa 6v

Selaile muita pappisehdokkaita

Mainokset