Joulu joutui

Niin mihin se joutui?

Eristyksiin. Olen irti rakkaimmista, irti itsestänikin. Tänä vuonna on vaikea eläytyä vekkulimaisiin joululauluihin. 

Kaaosta kaikkialla. Ihmiset juoksevat satakiloisten matkalaukkujen kera virus kannoillaan ympäri Euroopan kenttiä lennoille, jotka eivät lähde, eivät ainakaan Lontooseen tai sieltä pois. Kauppakeskusten turvavälit ovat maskinohuita, kun legoja myydään 50 prosentin alennuksella. Mutta onko vähän outoa, että kauppiaat avaavat alehanat juuri pahimpien virusuutisten aikaan? 

On aika nyrjähtänyt sijoiltaan, sanoisi kauhukirjailija Shakespeare. Tätä kaikkea ei voi ymmärtää aivoilla, ei sydämellä, eikä edes selittää. Näyttäisi kuin itse Aleksis Kiveä koetellut pelsepuupi olisi päässyt irti keskuuteemme tai Pandoran lipasta ei olisi ainoastaan raotettu vaan avattu kokonaan kerralla. Uutisten rikosgalleria on vuodenaikaa pimeämpi.

Tiedän mitä on synti, mutta yhteiskunnassamme sana ei ole enää käytössä vaikka kova on ihmiskunnan rangaistus seitsemästä synnistään, joista suurin on ahneus. En osaa nähdä tilanteeseen kuin yhden ratkaisun. Rokotukset. Niissä on armo. 

Otamme toisiamme käsistä kiinni ja laulamme piirissä uskoen syvällä sydämissämme: We Shall Overcome. Tamppaamme koko ajan piiriä yhä tiiviimmäksi siten kuin olen nähnyt Grönlannin myskihärkien tekevän niiden torjuessa vaaraa. Kun olemme yksi iso voimakasa, päästämme voitonhuudon.   

Historia mittaa ja tietää meitä enemmän, myös jääkausien vaihtelut.  Juuri nyt itseäni säestäen laulan joulun puhuttelevinta hybridivirttä, alkujaan keskiaikaisten pyhiinvaeltajien hymniä Toivioretkellä. Se on surun ja vaistonvaraisen pelastussanoman vaikuttava yhdistelmä, jossa arkaaisesti miespolvet vaipuvat unholaan. 

Toivo on siinä, että me laulamme heistä ja heille, ketjutamme elämää. Henki liikkuu ikuisesti vetten päällä. 

Teksti: Kirsikka Moring

Artikkelikuva: Clint Patterson sivustolla Unsplash

Toivo ja joulu

Oletko kuullut sanottavan, että jouluna toivo syntyy maailmaan? Jos olet, niin voi olla, että olet miettinyt mitä sillä tarkoitetaan. Olen tätä samaa tässä mietiskellyt tummuvien iltojen myötä, ja tässä osa mietintääni.

Kun puhutaan että jotain on jouluna syntynyt maailmaan, on varmasti ihan turvallista olettaa, että tällä tarkoitetaan nimenomaan Jeesus Nasaretilaisen syntymää, ja siihen liittyviä asioita. Näin ainakin olen päätellyt.

Toivo on suomisanakirjan mukaan harrasta odotusta, että jotain suotuisaa tapahtuu, se voi myös olla toiveikas mieliala. Esimerkkejä jolloin toivo tarkoittaa samaa kuin luottamus: iankaikkisen elämän toivo, toivo paremmista päivistä, saaliin toivo, jokin antaa uutta toivoa, toivo syttyy, vahvistuu. Toivo voi myös olla selviytymisen, menestymisen tai onnistumisen mahdollisuus, tai se voi olla joku henkilö, johon toivo perustuu, esimerkiksi isänmaan toivot, mitalitoive, olet ainoa toivoni.

Mitä uutta Jeesuksen mukana sitten oikein syntyi maailmaan, mitä ei ennen ollut, jotain mihin liittyy näitä toivo-sanan merkityksiä?

Ensimmäisenä jouluna syntyi maailmaan henkilö, joka on muuttanut maailmanhistoriaa ehkä enemmän kuin kukaan muu. Hänen syntymänsä olosuhteet eivät maallisilta puitteiltaan olleet mitenkään juhlalliset, päinvastoin. Hän syntyi sivussa, pienesti, taviksille. Ja näin jälkeenpäin on tietysti mahdollista nähdä hänen syntymänsä koko hänen elämänsä ja Jumalan ”pelastetaan ihminen” -suunnitelman läpi. 

Tuo pikkuinen vauva syntyi maailmaan, jossa ajateltiin Jumalasta aika eri tavalla kuin mitä me ajattelemme tänä päivänä. Silloin oli totta Vanhan testamentin kertomukset Jumalan toiminnasta maailmassa. Jumala oli voimallinen vaikkakin erittäin pelottava ja ankara liittolainen. Hän harjoitti ns. kovaa rakkautta ihmisiä kohtaan, ajatellaanpa vaikka syntiinlankeemusta, jossa ihminen heitettiin pois paratiisista, tai Jobin kohtaloa, kun miehen elämä keikahti totaalisesti raiteiltaan, kun Jumala ja Paholainen löivät vetoa. Entä sitten Nooan aikalaiset, jotka kaikki hukkuivat Jumalan lähettämään suureen tuhotulvaan. Ihmiset eivät kerta kaikkiaan ymmärtäneet mitä Jumala tahtoi ihmisiltä, ja monien kertomusten perusteella se on saattanut olla Jumalallekin epäselvää. 

Olisikohan niin, että ihmisillä ja Jumalalla ei oikein ollut yhteistä tarttumapintaa asioihin? Näin teini-ikäisen lapsen äitinä tulee mieleen, että monet Jumalan reaktioista olivat niskottelevan teinin (=ihmisen) vanhemman ylilyöntejä oman harmistuksen keskellä. Oikeasti ja vakavasti sanottuna en missään tapauksessa pidä Jumalaa tämmöisenä hahmona, vaan ihmisten kertomukset hänestä tuovat esiin näitä piirteitä. Siitä tulee kyllä voimakkaasti olo, että ihmisillä ei ollut mitään käsitystä siitä, minkälaisessa suhteessa voitaisiin olla tämän suuren ja pelottavan Jumalan kanssa. 

Ja Jumala oli huomannut tämän. Ja suri sitä, että luontevaa yhteyttä ei löytynyt. Ihminen on kuitenkin Jumalan luoma ja Hänelle erityisellä tavalla läheinen ja rakas.

Niinpä Jumala näki, että nyt tarvitsee yrittää jotain muuta. Ja Hän syntyi maailmaan ihmisenä, ihan pienenä vauvana.

Jumala valitsi tarkoin, minne hän syntyisi. Hän valitsi Marian, tuon nuoren naisen. Ja Maria sanoi Jumalalle kyllä, häntä ei pakotettu. 

Ja niin Jumala syntyi maailmaan. Ja Hän toi tullessaan toivon siitä, että meillä voisi olla elävä yhteys Jumalan kanssa. Niin että viimein ymmärtäisimme edes jotain siitä mitä hän tarkoittaa. Pitkin uutta testamenttia saamme lukea, kuinka ihmiset ovat hämmentyneitä siitä mitä Jeesus sanoo ja tekee. He eivät oikein pystyneet ymmärtämään, vaikka olivat ihan lähellä Häntä. Tämä suhde ihmisen ja Jumalan välillä oli niin uusi ja tuore ja erilainen.

Jouluna Jumala syntyi maailmaan ihmiseksi. Suostui ihmisen elämään. Ei leveillyt, ei kerskannut, ei taikonut ihmisiä uskomaan itseensä. Kertoi ja opetti, paransi ja kohtasi. 

Kun Jeesus kasvoi, hän kohtasi ihmisiä kasvokkain. Hän kutsui seuraamaan itseään tai opetti jonkin tärkeän asian. Hän näki ihmiset sillä tavalla, johon heitä ei ollut ennen katsottu. Hän näki selvästi jotain sellaista, joka on ihmissilmiltä salassa. Hän näki jokaisen ihmisen sielun. Ja hän kutsui ihmistä ja ihmisen sielu tunnisti hänet, vaikka mieli ja järki ei yleensä seurannutkaan heti mukana. 

Ihmisen sielussa asuu ihmisen pyyteetön rakkaus ja toivo. Ja kun Jeesus kohtasi meitä ihmisiä, sieluissa oleva toivo heräsi. Tapahtui jotakin ihan uutta. Ja se uusi on edelleen meissä jokaisessa ihmisessä, kun kuulemme Jeesuksesta ja tutustumme häneen. Meidän sielussamme asuva toivo herää. Ja se toivo sytyttää meissä kiitollisuuden ja rakkauden maailmaa, Jumalaa ja elämää kohtaan. 

Kun Jeesus syntyi maailmaan, syntyi maailmaan toivo. Toivo jolla on mahdollisuus herättää meissä yhteys elävän Jumalan kanssa. Ja sitä kautta maailmassa syttyy rakkaus.  Tämä uusi mahdollisuus on niin valtava mullistus, että sitä on hyvä muistaa joka vuosi ihan omalla juhlapäivällä. Jouluna Jumala syntyi maailmaan. Tapahtui jotain ihan uutta.

Tervetuloa Jeesus! Tule ja jää. 

Teksti: Tuuli Aitolehti, pastori