Kirkolliskokousedustaja Ruut Hurtig piti syksyn 2020 kirkolliskokouksen päätösmessussa saarnan, joka julkaistaan tässä Viinipuun blogitestissä.

Ruut Hurtigin saarna kirkolliskokouksen päätösmessussa marraskuussa 2020:

Jer. 15: 19-21

Herra sanoi Jeremialle:
      ”Jos muutat mielesi,
      minä otan sinut jälleen palvelukseeni.
      Jos et puhu joutavia,
      vaan puhut niin kuin puhua tulee,
      saat jälleen olla minun suunani.
      Ihmiset kääntyvät sinun puoleesi,
      mutta älä sinä käänny heidän mielensä mukaan.
      Minä teen sinusta lujan pronssimuurin.
      Vaikka tämä kansa nousee sinua vastaan,
      ei se sinua voita,
      sillä minä olen sinun kanssasi,
      minä autan ja suojelen sinua,
      sanoo Herra.
      Minä pelastan sinut pahojen käsistä,
      vapautan sinut väkivaltaisten kourista!”

”Minä teen sinusta lujan pronssimuurin”, sanoo Jumala profeetta Jeremialle, joka on vaipumassa epätoivoon.   

Jag tänker att man kan likställa denna ”mur av koppar” med Sankta Marie kyrkas imponerande stenväggar. Dessa väggar har i över sex hundra år motstått krig, farsoter och många omvälvande skeenden även i kyrkans liv.   

Jumala lupaa tehdä Jeremiasta pronssimuurin, siis vahvemman kuin nämä kivimuurit.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Jumala lupaa näin. Jo nuori, juuri tehtävään kutsuttu Jeremia on saanut lupauksen: Minä teen sinusta linnoitetun kaupungin, rautapatsaan ja pronssimuurin, jotta voit puolustautua, kun koko maa nousee sinua vastaan. (Jer.1:18)  

1990-luvun puolivälissä kirjailija ja runoilija Anna-Maija Raittila on jälleen aloittanut päivänsä Raamatun äärellä. Tällä kertaa edessä on Jeremian kirja. Anna-Maijan tapa katsella ihmisiä ja maailmaa on omaleimainen. Hänen ajatteluaan kuvaa suhtautuminen ”byrokratian poroksi polttamiin, uraputkessaan vielä punnertaviin” ihmisiin. Hän muistuttaa, että nämäkin kantavat pientä Jeesus-lasta sisimmässään ja ovat kärsivällisen puutarhurin hoidossa. Kun Anna-Maija miettii Jeremiaa, josta Jumala lupaa tehdä pronssimuurin, hän näkee tuossakin muurissa murtumia.   

Anna-Maija kirjoittaa kiertokirjeitä Taizèn ekumeenisen yhteisön ystäville. Näin hän pohdiskelee eräässä kirjeessään:

Minusta alkaa tuntua, että aina, kun Jumala asettaa jonkun ihmisen, oman lapsensa, muuriksi tai rautapatsaaksi, on kysymys halkeilevasta muurista, hauraasta ja suojattomasta. Sellainen oli nuori Jeremia, joka vastoin tahtoaan ja edellytyksiään asetettiin profeetaksi Juudan kansallisvaltion kriisiin, hajoamisen ja tuhon kynnyksellä.  

… Jeremian puolustautuminen ei ollut ollenkaan sitä, mitä tuosta sanasta tulee mieleen. Hänelle itselleen kävi kaiken aikaa huonosti. Jumala piti häntä suojeluksessaan siten, että varjeli häntä suojattomana ja paljaana.   

Mutta sitä ehjemmin nuoren Jeremian oli puolustettava Jumalaa, Jumalan visioita, varjeltava tuhon myllerryksessä sitä tulevaisuudennäkyä, joka Jumalalla oli kansaansa varten. Jeremian oli itse oltava muuri ja patsas ja linnoitettu kaupunki – omalla elämällään. Toivollaan ja luottamuksellaan hänen oli seistävä elämän puolella, tulevaisuuden toivon puolella koko kansaa vastaan, koko kansansa puolesta.” 

Näin kirjoittaa Anna-Maija.  

Meidän aikaa ja maailmaa varjostaa ennen kokematon globaali epävarmuus. Me joudumme tunnustamaan haurauden itsessämme, yhteisöissämme, kirkossamme. Vaarana on Jeremian lailla käpertyä toivottamana sisäänpäin.

Epävarmuus tulevasta luo otollista maaperää tosiasioiden kieltämiselle, oman turvallisuuden varmistelulle ja perusteettomille viholliskuville.  

Myös Jeremiaa houkuttavat kansan parissa elävät valheet ja tyhjät ennustukset. ”Älä sinä käänny heidän mielensä mukaan”, sanoo Jumala. Tyhjän puheen sijaan on etsittävä totuutta ja taisteltava oikeuden puolesta.  

Jeremias trygghet ligger inte i likasinnades sällskap, i en stabil personlighet eller i en stark tro, utan i Guds vårdnad och godhet. I en svår situation hjälper Gud Jeremia framåt på vägen, ett steg i taget. ”Jag skall komma till din hjälp och rädda dig”, säger Herren.  

Noin 600 vuotta eKr elänyt profeetta Jeremia ennusti Juudan ja Jerusalemin tuhon. Hän varoitti synnistä ja Jumalasta luopumisesta. Silti hän itse koki välillä Jumalan hylänneen hänet. Jeremian elämää pohdiskeleva Anna-Maija Raittila oli paitsi kirjailija, myös mystikko ja rajojen ylittäjä. Hänen teksteissään toistuu ajatus kolmiyhteisestä Jumalasta, jonka kaikkivaltius tulee ilmi heikkoudessa ja köyhyydessä.  1970- ja 1980-luvulla Anna-Maija oli mukana murtamassa toivon aukkoja Eurooppaa jakavaan totalitarismin muuriin. Jeremiaa ja Anna-Maijaa yhdistää toivo kerran tapahtuvasta uudesta luomisesta.  

Tällaisia ihmisiä Jumala on kutsunut tehtäviinsä. Ihmisiä, joiden elämä kaikessa suojattomuudessaan kertoo Jumalan suojelusta ja tulevaisuudennäystä. Jeremia ja Anna-Maija ovat osa pitkää ja yhä jatkuvaa Jumalan ihmisten ketjua. He eivät säästyneet kärsimykseltä tai epäilyltä, ulkopuolisuudelta tai yksinäisyydeltä. Ja kuitenkin heidän elämänsä on syvällä tavalla kietoutunut Jumalan kansan ja kirkon kohtaloon. Heidän kauttaan Jumala on tehnyt murtumia sekä itsevarmuuden että epätoivon paksuun muuriin.  

Gud har en inbjudan och ett löfte till Jeremia. Han måste vända tillbaka, tala sanning och vända sig mot den levande Guden. 

Yhä uudestaan Jumala kutsuu palaamaan ja kääntymään kohti uskon perustaa, Kristuksen pelastavaa työtä. Kristus murtuu meidän puolestamme, jotta meidän ei tarvitsisi murtaa itseämme ja toisiamme.

Parantamista, lohdutusta ja yhteyttä kaipaavista ihmisistä syntyy Kristuksen kirkon täyteys. Yhä uudestaan Jumala lähettää kirkkonsa tähän maailmaan julistamaan ja elämään todeksi Jumalan valtakunnan evankeliumia, iloa, rauhaa ja vapautta.   

Minä teen sinusta lujan pronssimuurin, sanoo Jumala. Sinulle, hauraalle ja lujalle, epäilevälle ja toivovalle, särkyneelle ja ehjälle on tehtävä. ”Minä olen sinun kanssasi, minä autan ja suojelen sinua”, lupaa Herra.  

Teksti: Ruut Hurtig, kontiolahtelainen pastori ja kirkolliskokousedustaja

Kansikuva: CHUTTERSNAP, Unsplash