Aina emme ole samaa mieltä, mutta se ei estä yhteistyötä, keskustelua – ja ystävyyttä. Viinipuun kirkolliskokous- ja hiippakuntavaaliehdokas pastori Anita Ahtiainen pohtii Viinipuun blogissa, miten yhteys ja erilainen tapamme katsoa maailmaa, uskontoa ja kirkkoa voivat elää käsikädessä.

Aatos ja Amine -elokuvassa seurataan 4 – 7 -vuotiaiden lasten teologista keskustelua. Lapset asuvat Brysselin monikulttuurisimmassa lähiössä Molenbeekissa. Aatoksen tarvitsee kävellä vain rappuset alas päästäkseen marokkolaistaustaisen Aminen kotiin, jossa rukoileminen on tavallinen arjen asia. Flo on Aatoksen kanssa samalla luokalla oleva tyttö, jolla tuntuu olevan vahva materialistisluonnontieteellinen vakaumus. Flon ja Aatoksen seikkailut päätyvät kiihkeisiin katsomuksellisiin kiistoihin.

Elokuvan alkupuolella Aatoksen pikkusisko kiusoittelee Aminea ja sanoo tarjotun herkkupitsan sisältävän possua. Aminen mielestä se oli huono vitsi. Aatos kysyy Aminelta, että miten tämä sai tietää, ettei voi syödä sianlihaa. Pitkään mietittyään Amine päätyy hämmentyneenä ajatukseen, että äiti on sen hänelle kertonut. Aatosta vastaus ei tyydytä. Hänen mielestään ihan vauvana ei voi ymmärtää puhetta ja siksi Aminen on jotenkin muuten pitänyt tietää olevansa muslimi. Aatoksella itsellään on niin vahva sisäinen halu olla yhteydessä jumalan kanssa, että hänestä on uskottavaa ajatella Aminella olevan jokin synnynnäinen ymmärrys islamista.

Hengellisyydessä ja henkisyydessä on kyse siitä, että ihminen hakee yhteyttä toisiin ihmisiin, luontoon, omaan itseensä ja korkeampaan voimaan, jolle uskonnot antavat eri nimiä ja selityksiä. Uskontojen kertomukset eivät vakuuta ateisteja ja agnostikkoja. Flota ärsyttää Aatoksen puhe jumalasta. Flolla on vahva käsitys, että uskovaiset on hulluja. Hän sanoo: ”Aatos, kerro etukäteen, jos olet tulossa hulluksi”. Flolle korkein voima lienee luonto.

Materialistinen humanismi tuntuu ottaneen kristinuskolta länsimaissa ”normaalin” katsomuksen paikan. Kristillisyys ei siirry seuraaville sukupolville enää sanattomina viesteinä, tekoina ja tapoina kuten 1900-luvun Suomessa. Monille ihmisille luontainen kaipuu kohti korkeampaa ja pyhää jää vaille sanoja.

Aatos huomaaa, että Aminen kotona tällaiset sanat ovat käytössä. Eräänä iltana Aatos sanoo äidilleen: ”Minäkin tahdon oman jumalan niin kuin Aminella”.

Aatoksen äiti on suomalainen ja isä chileläinen. Elokuvasta ei käy ilmi perheen katsomuksellisesta taustasta muuta kuin se, että Aatoksen hengellistä etsintää arvostetaan ja tuetaan. Hän saa eläytyen leikkiä kreikkalaisia mytologioita, mutta hän myös tuntee kristinuskon perusajatuksen, että Jeesus on Jumalan poika. Tästä asiasta Aatokselle ja Aminelle tulee riita. Amine on sitä mieltä, että arabit tietävät paremmin kuin muut ja Jeesus on profeetta, eikä Jumalan poika. Aatos pitää kiinni omasta kristillisestä kannastaan.

Elokuvan on ohjannut Aatoksen täti Reetta Huhtanen. Hän on hienolla tavalla tuonut esiin, kuinka lapset pohtivat katsomuksellisia kysymyksiä ja tutkivat kaikkea elinympäristöönsä kuuluvaa. Molenbeekin terrori-isku tulee osaksi lasten ihmettelemää todellisuutta siinä missä sammakot ja hämähäkit. Huhtanen antaa katsojille mahdollisuuden kokea, miten lapset pystyvät keskustelemaan ja olemaan eri mieltä asioista ilman, että ystävyys ja leikki loppuisivat. Hän näyttää, miten eri katsomuksia edustavat voivat yhdessä vastustaa pahaa.

Mielestäni elokuvalla on tärkeä viesti meille kirkkona. Kirkon tärkeä ominaisuus on kyky yhteyden rakentamiseen. Kirkon sakramentit, Sana ja palvelutehtävät kiinnittävät ihmisen Jumalaan, luontoon, toisiin ja itseen. Yhteyden rakentuminen ihmisten kesken edellyttää sen tunnustamista, että kirkon jäsenet ovat erilaisia ihmisiä, joilla on monenlaista tietoa, kokemusta ja mielipiteitä.

Kirkossa on pyrittävä dialogiin, jossa ei ole häviäjiä. Kristillisessä kirkossa kuuluu olla tilaa kulkea Jumalan kanssa vapaana. Dialogi mahdollistaa yhdessä toimimisen eroista huolimatta. Kun kirkolla on vahva identiteetti, sen ei tarvitse asettua yhteiskunnassa muiden uskontojen ja katsomusten yläpuolelle vaan rinnalle. Unelmani on, että Aatos ja muutkin lapset saavat ja haluavat olla mukana rakentamassa ja rakastamassa kirkkoamme.

Anita Ahtiainen

Lisää Anitan ajatuksista voit lukea ehdokasgalleriasta.

3 kommenttia artikkeliin ”Aina ei tarvitse olla samaa mieltä

    • Hei!

      Aatos ja Amine ei tällä hetkellä taida pyöriä elokuvateattereissa. Rauhankasvatusinstituutti on elokuvaa jossain vaiheessa esittänyt eri paikoilla ja dvd-levy elokuvasta saattaisi löytyä kirjastosta. Kyseessä on dokumenttielokuva, joka on suunnattu niin lapsille kuin aikuisille. Toivottavasti pääset katsomaan sen jossakin. Elokuva ilmestyi vuonna 2019, joten se on varsin uusi. Televisioonkin se rantautuu toivottavasti jossain vaiheessa.

      Ystävällisin terveisin,

      Laura / Viinipuu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s